Ruotsalainen saapui tiistai-iltana. Käytiin ystin kanssa shoppailemassa ja siivottiin 'kimppakämppä' meidän näköiseksi. Olin ystin mukaan tosi nihkee koko matkan mutta iltaa kohden lämpenin. Käytiin bailaamassa ja oli kerrankin kiva tulla baariin ja lähteä baarista saman kundin kanssa. Yöllä tuntui entistä upeammalta päästä paneskelemaan kaikessa rauhassa, ja nukkua sylikkäin. Aamulla syötiin aamupalaa kolme tuntia ja lähdettiin shoppailemaan ja bestiksen kanssa siiderille. Bussissa alkoi tulla juttua koraanin ja raamatun eroista. Ilmoitin, etten halua keskustella mm. kuolemanjälkeisestä elämästä. "Mutkun mun mielestä..." ja sama laulu jatkoi. Tympäännyin ensimmäistä kertaa. 

Torstaina aamupala venyi aamuseksin ja kahvin merkeissä. Liikkeelle lähtö tapahtui vasta neljän jälkeen. Tapasimme jälleen yhden ystäväni, joka nopeasti teki huomion, että kovinpas paljon herra puhuu vain itsestään. Siitä eteenpäin kiinnitin huomiota enemmän asiaan. Samana iltana yritin kertoa sängyllä löhötessä, että en oikein jaksa olla kiinnostunut maailman parantamisesta, Irakin sodasta, ja hänen kuntoiluintoilustaan, sillä mieltäni on alkanut painaa lähdön lähestyminen ja se kaikki, mikä pitää itseni kanssa vahvistua: muuttuminen jälleen opettajamaiseksi, kielen kanssa taistelu saadakseni itseni ymmärretyksi, yksin itsensä kanssa eläminen ja kaiken järjestäytyminen muutenkin. Kundi suuttui ja mumisi korvaani ruotsalaisella englannin kielellään, että sä et ymmärrä elämästä mitään. Mä oon joutunut kokemaan niin kovia, ettet sä voi ikinä ymmärtää sitä joten lopeta toi valittaminen.

Minä ja suuri suuni.

Torstai-illasta eteenpäin ei herunut enää muuta kuin muutama pusu. Kundi ei osaa suudella, puhumattakaan nussimisesta (sitähän se oli). Naisen pitäisi taipua vyötärön tasolle kyllä, mutta auta armias jos vihjaat miehelle vastaavaa. Luojan kiitos tää painajainen on ohi. Ehdinpä välissä vanhetakin jo vuodella, olenhan jo 21-vuotias nyt.

Mitä hyödyllistä tästä opin on se, että ympärileikattu pippelikin toimii. Ajoittain ainakin. Tai riippuu kuka sitä kauko-ohjaa.

Ysti sanoi, että muutuin tosi kylmäksi. Onkohan musta ikinä enää sittenkään seurustelemaan, kun kaksi päivää saman ihmisen seurassa vie hermot. Luojan tai Allahin kiitos että se on nyt ohi. Mä en enää ikinä halua tavata yhtään ruotsalaista miestä.

Taidan olla tulossa kipeäksi, kun stressi lakkasi. Kurkku on kipeä, poskionteloita ja otsaonteloa jomottaa ja silmiä särkee. Teinivartijamme olisi halunnut mut eilen viereensä nukkumaan, koska hän ei koskenut minuun silloin viimeksi yöllä, sillä en ollut hänelle vain yhden yön juttu. (Kyllä, miten yhdessä nukkuminen olisi yhden yön juttu jos koskee esim. käsivarteen kylkeä vaihtaessa... pienen pienet aplodit meidän omalle pikku Einsteinille...*röhönaurua*)

Huomenna saan FedExillä työlupa-anomuksen ja painelen suurlähetystöön. Alkaa jännittämään. Mihin tässä vielä joutuu ennen elokuun loppua...