Kyllä
voi ihminen olla pöllähtänyt. Perjantaista lähtien on painettu pitkää
päivää kaupalla ja rymytty baarissa. Yöunta on kertynyt ehkä kymmenen
tuntia yhteensä viikonlopulta ja olo sen mukainen.
Jälleen kerran olen ihmissuhteiden ihmeellisyyden pohdinnan alla.
Ulkopuoliset kehuvat, kuinka mukava ilmapiiri töissä on, ja kuinka
nauru raikaa. Tottahan se on, mutta jollain ihmeen syyllä siihenkin
liittyy sen kääntöpuoli. Kääntöpuolella tarkoitan sitä pätemisen
tarvetta, mikä varsinkin nuoremmilla ihmisillä on. Nokkimisjärjestys on
tärkeää, samoin se, että itse tehdyt virheet ovat aina jonkun muun
syytä. Hauskinta on ollut nuorien kesätyöläisten opastamiset, kun aina
voi toki syyttää ohjaajaansa mokistaan. Sitten seuraavana päivänä
hymyillään ja ollaan että vitsi sä oot kyllä hyvä ohjaaja. Kaikki on
onneksi väliaikaista.
Serkkuni poika sai nimen eilen. Olin ihan kauhuissani siitä.
Toivottavasti veljenpoikani, Oiva-Ukko Mainio Valio-Aarre, kuten itse
toivoisin pojan ristittävän, saa huomattavasti paremman nimen. Serkkuni
keksimä kuulostaa nimittäin ihan tytön nimeltä. Toivottavasti siitä
tulee sisukas poika, joka kantaa nimensä ylpeydellä, vähän niinkuin
pikkuveljenikin.
Kesä-Eino tekstailee edelleen kaikista tapahtumista huolimatta. Se on
kyllä kummallinen olento. Kesä-Reino onnekseni lähti takaisin Ruotsiin,
niin pääsin siitä eroon. Kesä-Veinoon en ole törmännyt vieläkään, joten
ehkä sitä ei voida laskea mukaan tähän Kesä-Mies kavalkaadiin.
Onneksi meillä on hassu ja mukava vartija töissä. Se on pelastanut
monet kurjat hetket. Tänäänkin se heitti mut kotiin, vaikkeivat saisi
kuljettaa ketään siviiliä auton kyydillä. Mut minkäs teet kun oon niin
ehaana! Sitten se aina leikkii alennuslapuilla ja alentaa mun
ihmisarvoa. Tänään olin jo -90% hintaan 0,35€. Halvalla lähtee.
En vieläkään tiedä, lähdenkö South Carolinaan vai Virginiaan.
Toivoisin, että se selviäisi pian. Osaisi alkaa henkisesti varautumaan.
Nyt menee vaan niin lujaa kesäreissuja suunnitellessa: Ens
viikonloppuna lähdetään bestiksen kaa Ruisrockiin ja pian sen jälkeen
Ruotsin risteilylle. Ja kun sitä rahaa piti säästää, eikä bilettää kuin
maailmanloppu olisi oven takana.
Eilen olin yhden duunikaverin tupareissa, ja lähdimme sieltä vartijan
autokyydillä keskustaan. Autossa tulee aina muistoja mieleen.
Tammikuussa Atlantassa Aprilin kaa autossa tuli tippa linssiin, kun
muistui viime kesä mieleen. Eilen taas iski hillitön haikeus. Ei näillä
ihmisillä ole kaukokaipuuta, koska niillä on toisensa ja oma elämä
täällä. Ne ovat tyytyväisiä, kun ovat saaneet kämpän ja töitä on ja
homma kulkee. Miksi mun pitää olla niin kieroutunut, että elän elämääni
jaksoina. Aikansa kutakin, ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Ihan kuin
joka päivä voisi olla viimeinen päivä tätä elämää. Missä on se oma
mielenrauha? Suinpäin tuntemattomaan, vailla huolen häivää.
Ehkä kaikessa on takana se, että mulla on ne muutama kultakimppuystävä.
Menen hetkeksi pois, ja tiedän, että kun palaan, ne ovat olemassa
edelleen. Ehkä se luottamus elämään tulee juuri sieltä. Helppo olla,
kun on selkäranka. Siinäkin on se kääntöpuoli, että huolehdin heidän
pärjäämisestään ja hyvinvoinnistaan, ja toisaalta haikeana, jopa apeana
poistun takavasemmalle.
Koska löytyy se ovi, jonka takana on seesteinen elämä?
Osaksi ajaudun kai tähän mielentilaan juuri siksi, että näin exäni
kävelevän uuden naisensa ja koiransa kanssa ulkona. Se mitä meillä oli,
oli aluksi niin kaunista ja miksi siitä piti tulla niin julmetun rumaa.
Liekö hän tyytyväinen nykyiseen elämäänsä? Kaipa. Löydänkö kenties joku
päivä itse samaa? Ja ylipäätään se ainainen kysymys, osaanko olla
tyytyväinen parisuhteessa niin pitkään, että se voisi kestää 'lopun
ikää'?
Tästä pääsen aiheeseen Mitch. Kaikki voimat tuntuvat olevan meidän
yhteydenpitoa vastaan. Se ei saa mun sähköposteja perille eikä aikanaan
tekstiviestejä. Silti jollain korkeammalla mielentasolla tiedän, että
se on odottanut mua takaisin koko tämän ajan. Ja kuinka mahdollinen
tapailumme jatkossa on kiinni jälleen jostain ylemmistä voimista.
Ja mikäs se elämän tarkoitus taas olikaan...
sunnuntai, 1. heinäkuu 2007
Kommentit