Tiedätkö sen tunteen, kun joku ihminen painaa niskaan pelkällä olemassaolollaan ja polttelee, vaikkei ole fyysisesti läsnä? Niin mulle kävi J:n kanssa. Vuoden 2006 viimeiset päivät kuluivat lähes taukoamatta ajattelemalla häntä. J lähti kavereineen Rukalle torstaina ja tulee tänään takaisin. Alustavasti oli puhetta, että näemme vielä tällä viikolla.

Yritin soittaa hänelle uuden vuoden aattona kuuden maissa illalla toivottaakseni hyvää uutta vuotta. Ensin puhelin oli varattu, sitten se soi eikä kukaan vastannut siihen. Vedin hillittömät herneet nenään ja lähetin hänelle viestin "Olisin jopa häirinnyt herraa toivottamalla hyvää uutta vuotta. Mutta enpäs toivotakkaan. Pidä kivaa keskenäs."

Ihmeellistä. En saanut vastausta, en soittoa takaisin, en mitään. Tiedän, että herralla on kavereineen ollut ihan hillitön känniränni päällä, eikä siinä ole mitään järkeä. Tuskin muistavat edes olleensa mökillä. Tai ylipäänsä Lapissa. Niinpä puhuttuani aiheesta bestiksen naapurimiehen kanssa, tein uuden vuoden lupauksen - ei enää J:tä. En ota häneen mitään yhteyttä tänä loppuaikana, kun hän on Suomessa. Jos hän tekee aloitteen vielä tapaamisen eteen, menen kyllä tapaamaan häntä, mutta en siinä mittakaavassa, mitä alun perin ajattelin (kyllä, alun perin kirjoitetaan erikseen). Miksi tuhlaisin rahaa ja aikaa sellaiseen, mitä ei ole olemassa kuin mun päässä?

Kaikki alkoi oikeastaan omista Tapsan tansseista, mitä vietettiin bestiksen kaa. Ihan ok näköinen pitkä, tumma sinkkumies oli kiinnostunut - musta! Vaan, minäpä en ollut kiinnostunut hänestä. Homma kuivui onnekseni kokoon ihan saman illan aikana. Mutta - joku oli kiinnostunut musta! Hyvä hyvä. Lisää potkua antoi uuden vuoden aatto, ja bestiksen naapuri. Naapurihan on kihloissa, mutta omalla valoisalla olemuksellaan luo niin hemmetisti uskoa tulevaan. En ihmettele enää lainkaan bestiksen suhdetta häneen. Ei mitään tyhmää pornoilua vaan ihan normaali platoninen ystävyyssuhde. Juuri niinkuin kahdella ihanalla ihmisellä voi ollakin.

Ja mikä oudointa, olen pysynyt päätöksessäni. En ole ajatellut J:tä, enkä edes odota hänen puhelinsoittoaan. Koska jos hän soittaa, saatan jopa sanoa aika rumasti. Edessä on kuitenkin niin paljon kaikkea tälle vuodelle. Olen myös päättänyt, että kohtalo päättää puolestani, tuleeko musta ulkomaalainen vai ei. En jaksa stressata enää asian kanssa. Hyvät asiat on tapahtuakseen, jos on. Ja jos ei, kyllä Helsinkikin tarjoaa mulle jonkunlaisen elämän. Ei sellaista, kuin nyt haluaisin, mutta ehkä jotain muuta. Ehkä sekin voi yllättää positiivisesti, kun tajuaa pitää silmät auki (siitäkin huolimatta, että ulkona sataisi kaatamalla vettä).

Mulla oli tosi kiva uuden vuoden aatto. Naapurimies sanoi, että osoitin jälleen kerran suoraselkäisyyteni ja olen kuulemma jopa mukava. No daa, tosi kiva ja tosi mukava! Kyllä joku vielä ymmärtää hyvän päälle.

Sunnuntaina on hautajaiset, joista matkustan suoraan Siperiaan tenttiin. Olen Siperiassa ma-ti, ja ti iltana hyökkään bussilla tsadiin. Keskiviikkoaamuna nousee kone ilmaan 9.25 ja olen perillä 17.50 paikallista aikaa (Suomen aikaa 00.50). Siellä meneekin sitten mukavasti reilu pari viikkoa ja takaisin palaan ma 29.1. klo 13.50. Samana päivänä on jälleen palattava Siperiaan ja alettava ottaa kiinni, missä olen jäänyt jälkeen. Sitten alkaakin hervoton kuukauden puserrus, loput tentit ja kurssit, sekä gradu siihen pisteeseen, että voin esittää sen helmikuun lopussa ja viimeisen kerran huhtikuussa.

Kyllä tää hyvältä näyttää. Kaikesta huolimatta. Hyvää uutta vuotta!