Niin pahalta kuin musta juuri nyt tuntuukin, olen tosi helpottunut. J:lla ei ollut munaa kohdata mua kasvokkain. Niinpa annoin palaa koko rahalla puhelimessa.

Ensimmainen puhelu tuli 4.30. Ei sanaakaan, etta nahdaanko, vaan et mita ma teen. Kerroin (valehtelin) olleeni tyohaastattelussa, ja se yritti parhaansa udella missa koulussa ja missa pain. Vastasin hyvin hiljaisella aanella "joo" "jossain" jne. Niinpa se lopulta karjas mita ma oikein mumisen. Korotin aantani ja kysyin, joko nahdaan. Han olikin kuulemma matkalla treeneihin ja pelaamaan kundien kanssa (sovittu peli). Sanoin jaaha selva ja haista sina vittu ja loin luurin korvaan. Vedin muutaman rauhoittavan rookin ja soitin uudelleen.

Talla kertaa J huusi. Vittu tota sun ihmeellista kaytosta mita kukaan ei ymmarra, mita vittua sa haluat musta. Mita puhuttavaa meidan suhteessa on kun sellaista ei koskaan edes ole ollut. Miksi sa haluat koko ajan menna asioiden edelle kun hyvat asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen. Karjasin paa kiinni ja annoin tulla. Vuodatin koko listan mita eilen tehtiin. Puolessa valissa listaa rupes itkettaa ihan hirveesti, mut en tietenkaan antanut sen kuulua. "miksi sa kysyt multa naita asioita, kun ma en edes ole antanut sulle aihetta luottaa muhun", oli vastaus.

Jostain kumman syysta tiedan kuitenkin voittaneeni. Toivotin onnea tyohaastatteluihin, 33-vuotiaalle kaljuuntuvalle miehelle joka ei ole saavuttanut elamassaan muuta kuin poltettuja siltoja. Sanoin, etta ma olen meista se hyva ihminen, joka nakyy jo pelkastaan ystavien maarassa. Han ei kuulemma ole sellaisessa elamanvaiheessa, etta pystyisi olemaan ystava mun kanssa, koska hanella on joskus ollut tunteita mua kohtaan. Haukuin sen valehtelijaks, epaluotettavaks rutisijaks, jolla ei todellisuudessa ole elaman realiteeteista mitaan hajua. Han on kiinnostunut mun elamasta, koska voisi kuulemma auttaa mua tyonhaussa. Tolla maineella, minka han itse on saavuttanut omalla dokaamisellaan ja typerilla tempauksillaan - ei kiitos. Hanella olis kuulemma tarjota lukiotason opettajakontakteja. Ma en tassa maassa halua linkittya hanen tuttuihinsa, ei helvetti millaan. Se olis meikalaisen uran loppu.

Niinpa sanoin puhelun loppuun, et jos hanen surullisen kuuluisista kontakteistaan on jotain hyotya, viskaa vaikka meilia, koska ma en halua kuulla hanesta enaa ikina mitaan. Ja tiedan, et koska toi tuli mun suusta, se loukkas sita. Totta kai puhelimessa sen piti olla tosi khuul ja jopa naureskella paskasesti mun jutuille, mutta kuten Aprilin kanssa todettiin, se mies ei ikina osaa arvostaa ketaan naista niin paljon, etta sita jaksais kukaan katella. Siita tulee luultavasti yksi niista surullisen kuuluisista suomalaisista ex-ammattilaispelaajista, jotka on lahteneet suureen maahaan luomaan uraa, joka lopahtaa heti alkuunsa liialliseen alkoholin kayttoon. Toi mies kuolee yksin joku paiva, ja miettii kuolinvuoteellaan kaikkia niita virheita, mita elamassaan teki. Kamala sanoa nain, mut niin se tulee olemaan. Ei kukaan halua tuollaista luuseria.

No, koska meilla ei ikina ollut suhdetta (mika tosin myohemmassa lauseessa oli ollut olemassa), turha tata marehtimaan edelleen. Niin moni ihminen on sanonut, ettei se ole mun arvoiseni. Varsinkin tiistaisen prinsessakohtelun jalkeen voin sanoa, ettei olekaan. Minka tietysti muistin myos hanelle mainita. Tunnen jo lahinna empatiaa kaikkia yrityksia kohtaan, mita han yrittaa paastakseen eteenpain elamassaan. Muttei se tule koskaan tapahtumaan, koska han ei halua ja vaikka haluaisikin, se kaikki purkautuu aina alkoholiin. Todella, todella surullista.

Onneksi huomenna on uusi paiva. Ja huomenna naen Mitchin. Jotain kivaa mita odottaa. Olkaa ihmiset ylpeita musta, demonini palaa nimittain helvetissa.