Kriisi
totesi toissapäivänä, että nyt jokin suurempi voima kyllä koettelee mun
voimia. Kaikkea ihan pimeetä tapahtui ja sen lisäksi päivät venyivät
erinäisten keskeneräisten töiden takia joka päivä yli puolen yön, eli
olotila tällä hetkellä on lähinnä hysteerisen hihittävä.
Mitäs se Kela vaatiikaan vuosittain opintoviikkoja? Olisko 23. No joka
tapauksessa. Pelkästään tämän loka-marraskuun aikana on ov:ja
napsahtanut kuin plussapalloja konsanaan tilille 27. Mitä v*tun järkee?
Painan niska limassa hommia ympäri pyöreinä päivinä. Toisaalta loppu
häämöttää jo niin lähellä, etten edes osaa stressata asioista. Tosin
alitajuisesti stressaan kumminkin, koska mahani on taas kipeä. Se on
sitten kerrassaan vekkulia voida huonosti joka päivä.
Anteeksi kaikki ystäväni että olen ollut niin epäaktiivi teitä kohtaan,
mutta ymmärtänette. Nytkin valitsin tämän väylän vuodattaa koska en
kerta kaikkiaan jaksa puristaa enää henk.koht. meilejä itsestäni.
Keksin hyödyntää YTHS:ää sukupuolitautien testauksen kannalta. Tapana
kun on muutenkin ollut ne vuosittain oman mielenrauhan vuoksi
testauttaa. Meidän ihana äiti-terkkari onkin edelleen lomalla, ja sinne
oli pelmahtanu sellanen kamala meikkipossu, joka aloitti tän "No mites
tän nyt kauniisti sanois?". No vittu. Ei mitenkään. Mitä sitä
kaunistelemaan. Tää sit rupes inttää käytänkö suonensisäisiä huumeita,
kun viimeksikin on testattu hepatiitti-b. "No oletko sinä sekaantunut
sellaisiin ihmisiin?" No vittuako sulle kuuluu. Kauheen kitinän ja
saarnan jälkeen sain lähetteen kouraani ja perään tiuskaisun "Et tuu
kyllä vuoden päästä uudelleen. HIV testataan vain joka kolmas vuosi".
No en piru vie tienny et siihenki on joku "sääntö".
No sitten tää kopiokorttiskandaali. Ei jumaliste voisko jollain
viikatteella karsia näitä suojatyöpaikkalaisia vittuhun Siperian
kansankynttilälaitoksesta? Toimistotantta S.V. myi minulle kopiokortin,
joka olikin tyhjä - ts. kone sylkäisi sen ulos ja ilmoitti c=clear.
Toimistossa ei tietenkään ollut ketään paikalla, kuten ei myöskään
seuraavaan kolmeen päivään, joten menin maanantaina hieman (todellakin
vain hieman) reissussa rähjääntyneen kortin kanssa pyytämään uutta. No
S.V:pä alkoi heti huutamaan ettei uutta korttia heru ja tahallani olen
sen taittunut. Suusta meinasi lentää parit "Hanki ämmä dildo"
-kommentit, joten kävelin ulos ja nielin kiukkuni. Seuraavana päivänä
palasin nöyrällä asenteella. S.V:n naama venähti pidemmäks ku se näki
et palasin. "Kyllähän sen nyt torvikin näkee että tää on tahallaan
taitettu tää kortti eikä se siksi toimi". Sanoin et mennäänpäs
kokeilemaan tonne kopiokoneelle. No eihän se ämmä niitä portaita halua
lyllertää alas ja takas ylöskin vielä. Niinpä se raivos pää punasena
naapurikoppeihin et "Toi kiukkuinen hankala asiakas palasi taas ton
tahallaan taitetun kopiokortin kanssa". Sitten se soitti Turkuun
jollekin Pirkko V:lle ja kitisi sille. Mä sit vaan totesin sille et
"Kuule. Ajattele mua lämmöllä kun sä menet kauppaan ja ostat tuotteen.
Menet kotiin, avaat sen ja toteat että se on rikki. Menet tuotteen ja
kuitin kanssa takaisin kauppaan ja sulle sanotaan et osta uus kun
paketti on avattu". Sitten sillä napsahti. Sen naama oli
kirkkaanpunainen (oikeesti aika hauska näky), se kihisten nous
tuolistaan, tönäisi melkoisella voimalla mut oven raosta ulos,
läiskäytti valot pois päältä, paukautti täysillä oven kiinni ja huus
"painu helvettiin täältä". Mä katoin sitä lähinnä huvittuneena ja
totesin "oikein hyvää työpäivänjatkoa". Se huus "ja vitun hyvää
opiskelua sulle" ja paiskas vielä toisenkin oven kiinni. Se ämmä on
HULLU!!! S.V. - mene hoitoon kun vielä ymmärrät, että siitä vois olla
sulle jotain hyötyäkin eikä sitten kun sut väkisin viedään sinne.
Vakavasti asiaa kotona ajateltuani totesin, että entäs jos tilallani
olisikin ollut joku heikompi? Mä nyt oon vielä suhteellisen
kovanahkainen, mutta jos joku 1.vuosikurssin ujo tyttö/poikalapsi menee
sinne ja saa samaa kohtelua, niin sillehän jää ikuiset traumat. Niinpä
menin juttelemaan S.V.:n esimiehelle, ja hän piti S.V:lle puhuttelun.
Mä maksan kernaasti 5 euroa siitä, vaikken uutta korttia saanutkaan.
Yksi työhakemus valmistui eilen. Olin tosi tyytyväinen. Ja kiitollinen
avusta, mitä sain sen tekemiseen. Deadline oli tänään, niin 2 minuuttia
vaille 24 painoin "submit application". Miten niin en koskaan jätä
mitään viime tinkaan?!
Keskiviikkoinen tentti aiheutti myös kummaa polemiikkia. Tässä tosin on
se pieni pelko persiissä, et puhun "asiantuntevasti" asiasta, jota en
olekaan tajunnut. Ainakin omasta mielestäni tentti meni suht hyvin.
Yksikään kohta ei ollut sellainen, että olisin joutunut miettimään, et
mitä tää tarkoittikaan, vaan kirjoitin suht rennosti sen mitä päähän
pälkähti, vaan mahtoivatko paperilla olla enää niin selkeästi, miten ne
oli päässäni? Hienoin fiilis on se, että voisin muuten selittää samat
asiat uudelleenkin. Mutta entäs jos en ookkaan tajunnut? :D Sitten
hyppään kaivoon tai ostan HalpaHallista vaihtopään. No joka tapauksessa
pointti oli se, että ihmetyttää nää marisijat täällä. Edelleenkin -
mitä helvettiä kansankynttilälaitos tekee yliopiston alaisuudessa, jos
ei ymmärretä tiedettä? Tosin, en ehkä edelleenkään pidä kasvistiedettä
kovin tieteellisenä, mutta lohdukseni olen löytänyt väyliä, kuinka
tehdä siitä hyödyllistä tiedettä (kröhöm, oma graduni esimerkiksi -
hahahahaha!). Mua jostain syystä ärsytti aivan suunnattomasti kyseinen
aihe. Voisiko olla mahdollista, että näin valmistumisen kynnyksellä
sitä alkaa pohtia asioita ihan uudesta näkökulmasta?
Maanantaina olis edessä kolme tenttiä. Hyvin tähän on rutinoitunut,
vähintään yksi tentti viikossa ja miljoona muuta paperihommaa päälle.
Mut ei se mitään, elämä on.
Menen nukkumaan tai möllöttämään. Jospa naapurit ei bileittäis koko ens yötä et sais nukkuakin välillä.
perjantai, 1. joulukuu 2006
Kommentit