Hellurei vaan. Toista päivää keikutaan jaksamisen rajoilla.

Eilen meinasin ensin pökrätä jumpassa ja kotiin päästyäni Kriisi oli ihan paniikissa, miks oon niin valkonen. Menin sitten kahdeksalta nukkumaan ja 8.30 kellon soidessa olisin voinu suvereenisti jatkaa vaik kuin myöhään. Tänään oli vähän parempi olo, vaikka edelleenkin ihmettelen, millä voimilla pusken eteenpäin.

Menin ohimennen kansliaan kysymään kevään aikatauluja. Selvisi, ettei mulla ole 3. periodissa lainkaan koulua. Tarkoittaa siis töitä, gradua ja Hgissä oloa tammi- ja helmikuun. Maalis- ja huhtikuussa onkin sitten vain puuttuvat kolme kurssia ja gradu. Huhtikuun lopussa pakkaan tavarani ja muutan pois Siperiasta. Mutta minne? Siinäpä vasta kysymys.

Iloisin uutinen oli, että kansliassa suostuttiin siihen, että teen kypsyysnäytteen proseminaaristani joulukuussa, joten hyvällä tuurilla saan kandit pihalle vielä ennen joulua. Parempaa palkkaa siis sijaisena. Ja mikä vielä parempaa, päätin lähteä katsomaan Aprilia tammikuussa, ja sovimme kiertävämme kouluja siellä päässä. Nyt kun mukanani on tutkintotodistus ja viittä vaille maisterin paprut, voi tilanne olla ihan eri kuin jonkun kuppasen opinto-otteen kanssa pyllyillessä. Toivottavasti.

Graduryhmäni poika ottaa edelleen päähän ihan sikana. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tietyt maneerit ja sanonnat v*tuttavat. Ja ennen kaikkea nää kuuluisat kommentit tietyllä äänenpainolla "Huomaa kyl et sä oot vielä ihan tän työn alussa" kun juuri on itse ennen ohjaajan saapumista paikalle myöntänyt kirjoittaneensa yhteensä kolme sivua. No shit Sherlock?! Kova on pätemisen tarve.

Harjoitteluni ohjaava opettaja puolestaan sanoi tänään, ettei hän ymmärrä, mitä ihmettä mä teen vielä harjoittelussa, kun hänellä ei ole kerta kaikkiaan mitään sanottavaa tai annettavaa palautetta mun tunneista. Ootas vaan kun mun äidinkielen tunnit alkavat. Taidan tipahtaa jalustalta melko nopeasti.

Pyysin J:ltä aikaa selvittää omia tunteitani. Hän lupasi, ettei ole katoamassa enää ikinä mihinkään, mutta vaikea sitäkään on uskoa näkemättä. Ootan ihan hirveesti et näen sen, mut pelkään myös ihan hirveesti, mitä siitä seuraa. Pelkään myös sitä, et kun se on mulle nyt sikakiva, et siitä tulee joku päivä sikasika. Äh, en tiedä. Sithän sen näkee ku nähdään.

Ja eikun tuntisuunnitelmien kimppuun.