Mainitsinko jo, että Turkuwar is over - ei enää kotimaista kirjallisuutta? Appro purkissa, eli tervemenoa listalle.
J on yks homonaama
- ei ole kuulunu miehestä pihaustakaan kolmeen viikkoon. Inhokkilistan
top ykkösenä. April kysyi, miksi haluan miehen, joka kohtelee mua näin?
Hyvä kysymys. Enpä taida haluta enää (vaikka sisimmissäni haluankin).
Olen lyhyen työurani aikana tavannut niin paljon surullisia lapsia,
että päätin haluta joku päivä olla edes jollekin surulliselle lapselle
neljä tuntia se turvallinen aikuinen. Olen sijaistanut erkkaluokassa,
jossa on kymmenen tärähtänyttä poikaa. Tänään valmistelimme avustajan
kanssa kolme tuntia koko koulun yhteiseen YK-juhlaan menoa. Kaikki
sujui muuten hyvin, mutta kun seinälle heijastettiin nälkiintyneiden
lasten kuvia, pojat alkoivat nauraa tajuamatta ollenkaan, mistä on
kyse. Niinpä eräs kollega tarttui mua kädestä ja sanoi "Vie noi heti pois täältä. Mä en halua, että ne pilaa normaalien lasten juhlan." Lausahdus ei varmasti jäänyt pojilta itseltään kuulematta.
Yliopisto-opiskelu, johon on
lopahtanut mielenkiinto täysin, ärsyttää. Ei ole minkäänlaista
motivaatiota laittaa tikkua ristiin yhdenkään opintoviikon eteen. Kai
sitä pitäisi lohduttautua, etten ainakaan valmistu työttömäksi
legoinsinööriksi (=filosofian maisteri) tai työttömäksi
johtajaingengöriksi (=ekonomi) vaan ihan jopa kasvatustieteen maisteriksi. Mikä piru sekin on?
Kirosinko jo tarpeeksi tulevia kollegoitani? En varmaankaan.
Edellisessä vuodatuksessa mainitsemani seminaari oli ihan järkyttävää
shittiä. Veikkaan, ettei SOOLin hallituksessa istuvat ehdi sijaistamaan
kovinkaan paljoa. Ainakin käytännön kokemukset tuntuivat olevan
vähissä. Eräälle valmistuvalle
ah-olen-niin-hauska-näillä-dorkilla-jutuillani-miesopettajalle titteli
maisteri tuntui takaavan pätevyyden kaikkeen. Ryhmätöitä tehdessä
saatoin huomata, että (valitettavasti) varsinkin pääkaupunkiseudulla
vallitsee viherpiipero-okl-opiskelijoiden yhteisö. Medialukutaitoa kyllä löytyy, mutta kun joku sujauttaa sanan "Amerikka", se on yhtä kuin George Bush eikä mitään muuta. Halloo? Mainitsiko joku erikseen että Pohjois-Amerikka?!
Ainejärjestöni pääsihteeri totesi kerran muutaman neuvoa-antavan
jälkeen, että kuinka tähän ammattiin voi ikinä haluta valmistua, kun
nyt jo on niin hirveät antipatiat omaa ammattikuntaansa kohtaan?
tiistai, 24. lokakuu 2006
Kommentit