Bestis kavereineen hokee jatkuvasti "Rakkauden kesä 2006". Voin allekirjoittaa sen. Vasta nyt alan ymmärtää, kuinka onnekas olen, että sain kokea jotain tuollaista. Ymmärrän myös, että se on nyt unohdettava. Pakkasin jo valokuvat lähtemään Siperiaan (jonne siis tänään matkaan) ja jäämään sinne kun itse palaan takaisin Sivistykseen. Kävipäs nimittäin niin, ettei Siperia tarjoa minulle opintoviikkoja kuin vasta lokakuun lopusta alkaen. Miksi siis hajottaisin itseäni viettämällä aikaa Siperiassa, kun voin viettää sitä tutussa ympäristössä todellisten ystävieni ympäröimänä?

Siperiassa on tosin kaksi ihmistä, jotka HALUAN nähdä heti sinne päästessäni. Huomaan mitä kummallisemmissa tilanteissa kaipaavani heitä.

Tämä koko J:stä toipuminen ja samalla perheasioista stressaaminen aiheutti sen, että kaaduin perjantaina sängyn pohjalle. Tai enemminkin patjan alle. Kovasti oli suunnitelmissa karata landelle tekemään lopullinen mielenrauha itseni kanssa, mutta aamullapa tein kuolemaa. Räkää, lisää räkää ja enemmän räkää, yskittää, kuumetta, kurkku kipeä, poskionteloita vihloo... Kerrassaan taivaallista. Ehkä tälläkin kuitenkin oli tarkoituksensa. Tajusin oikeastaan eilen illalla miettiessäni J:tä ja mitä kaikkea hänelle voikaan tapahtua tänä aikana ennen kuin näemme, että mun on aika unohtaa se ja keskittyä nyt vain ja ainoastaan itseeni.

1) Aloitin karsimaan ruokavaliostani turhaa pois: pysyvästi kaksi kiloa poistunut ruhosta.

2) Kolmas päivä ilman savukkeita alkoi juuri. Tämä tuli vähän kuin vahingossa, sillä näin karseessa räkätaudissa ei ihan hirveesti nappaa painella ulos palelemaan ja vetämään savua keuhkoon kun ne muutenkin hyljeksii jo happea. Katsotaan, miten tästä eteenpäin menee... Ihan hirvee motivaatio EI ole röökilakkoon. Se kuitenkin pistää mussuttamaan karkkia, mikä on nyt pannassa.

3) Urheilua joka päivä. Aloitin jo tällä viikolla kunnes kupsahdin. Jatkan siitä mihin jäin: uintia, jumppaa, spinningiä ja lenkkeilyä.

Miksi?

Siksi, että haluan uudistua. Itseni takia. Jos kaikki J:n kanssa menee mönkään, ei tule olemaan ongelmia nousta tolpilleni, sillä näytän hyvältä. Toivottavasti. Yritän ainakin. Teen opinnot sikahyvin loppuun, haen vaihtoon ja toivottavasti pääsenkin. Ja toteutan sen unelman, mitä olen halunnut toteuttaa viimeiset kaksi vuotta.

TIEDÄN, että olen hyvä "saalis". Jos pystyn psyykkaamaan itseäni ja tiputan ylimääräiset kilot pois, olen mekahyvä "saalis". Jos J ei tajua sitä, se on hänen menetyksensä. Silloin ainakin olen tyytyväinen itseeni ja siihen, mitä olen saavuttanut. Ja jos kohtalo haluaa johdattaa meitä eri suuntiin, olkoon niin.

Tajusin eilen myös, että J:llä on tosi vähän aikaa kulunut erostaan. Ei hän ole vielä edes valmis sitoutumaan toiseen ihmiseen sillä tavalla, kuin minä olisin. Melkein toivoisin, että hän tapaisi tällä aikaa jonkun tyypin, joka omilla puutteillaan herättäisi J:n siihen ajatukseen, et perhana mitä mulla oli käsissäni kesällä. Tai sitten jos tämä joku toinen puutteillaan tuo esille minun puutteeni, sitten meitä ei ole tarkoitettu yhteen.

Nyt lopetan itseni surkuttelun ja liiallisen ripustautumisen epävarmaan tulevaisuuteen. J:n mukaan olen "helvetin positiivinen asia hänen elämässään". Katsotaan, mitä tuleman pitää. Nyt keskityn huolehtimaan ystävistäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Ainiin, se rakkauden kesä. Neljä S-ystävääni kaikki ovat onnellisesti parisuhteessa. Tajuatteko, kuinka ihanaa on nähdä kahden kuukauden jälkeen, kun jokaisen silmistä paistaa onnellisuus? Olin itsekin onnellinen kesällä, mikä oli ihanaa. Nyt se on kaukana, mutta mitään en kadu.

Niin joo, ja Turkilla on toinen nainen. Ne eroaa.