maanantai, 25. syyskuu 2006
Huono olla
Voi
hitto et on huono olla. Missään ei ole kotia, missään ei ole hyvä olla,
mikään ei tunnu hyvältä, vaikka juuri niin tänään uhosin koulun
ruokalassa. Koska ahdistuneisuus loppuu? Bestis sanoi et mun pitää
tonkiutua henkisesti takas tänne. Mut kun en pysty. Tuntuu et kämppis
vaan kettuilee ja paiskoo ovia. Kun en imuroinut koko kämppää vaan
pelkän koirankoppini. Vaikka gradussa on pirun hyvä draivi päällä,
tänään jäi sellainen olo, et olenko mä ihan hakuteillä vaikka päämäärä
on hyvin selkeä kun vetää vaan palaset yhteen. Muokkausta siinä saakin
sitten tehdä, ja viilata pilkkua, ja sille pitäis kyl varata vaikka
kuukausi aikaa. Miks aina pitää tavoitella täydellisyyttä? Kerrankin
edessäni on sellainen työ, jossa en tiedä sitä rajaa, missä
täydellisyys täyttyy. Samanlainen oli viimeksi ekassa kirjallisuuden
tentissä, kun en yhtään tiennyt, mitä odottaa ja miten vastata. Entäs
jos en jaksakaan? Ei, se ei vaan ole mahdollista. Siperiasta on
päästävä pois. Entäs jos en pääsekään ensi keväänä haaveeseeni kiinni?
Entäs jos sekoan päästäni ja alan näkemään kuolleita? Jostain syystä
tän päiväisestä seminaarista jäi tosi ahdistunut olo. Ehkä se johtuu
vaan siitä, et ympärilläni olevat ihmiset tuntuvat olevan
extraloukkaantuvaa laatua. Kuinka voin ikinä miellyttää kaikkia?
Huvittavinta on, etten edes halua. Olen aina sanonut, että mulle
riittää, kun ne muutamat helmet ihmiset säilyvät käsissäni. Osaanko
aina antaa heille tarpeeksi arvoa? Moni tuntuu kärsivän fyysisestä
läsnäolostani kun mieli kuitenkin surraa vielä kesän tapahtumissa.
Kuinka hemmetti saan itteni normalisoitumaan? Kuinka pahasti olen
mahtanut loukata lähimmäisiäni tajuamatta siitä mitään? Ja kuinka yksin
olenkaan taas Siperiassa. Ja kuinka huono täällä voikaan olla.
Kommentit