Jo on aikoihin eletty. Eilen illalla soi puhelin. Ruotsalainen homppeliexäni soitti tuhannen tuiskeessa, ja selitti että "my daughter was born nine days ago". Ihmettelin hetken, onko mies mahdollisesti vaihtanut suuntaustaan, mutta kävi ilmi, että hän onkin päättänyt kumppaninsa kanssa adoptoida lapsen. En oikein vieläkään ole osannut päättää kantaani, onko se hyvä vai huono asia. Jos persoonana ajattelen miestä, hän ei ole sellainen ihminen, jonka haluaisin kasvattavan lasta. Ailahtelevainen, itsekäs, toimii hetken mielijohteesta, levoton sielu, vaikea asettua aloilleen.

Kävin erittäin mielenkiintoisen keskustelun aiheesta opiskelukaverini kanssa tänään matkalla rannalle paistattelemaan päivää. Kerroin tästä tapahtumasta ja sanoin, että itseni on vielä vaikea päättää, kuinka suvaitsevaisen kannan otan asiaan. Hän sanoi, että kaikkea aina verrataan suvaitsevaisuuteen. Jonnekin se raja on kuitenkin vedettävä, että tiedetään, mikä on vielä "normaalia" toimintaa. Mikä sitten on normaalia? Pitääkö kaikki hyväksyä ja niellä, ettei ole rajoittunut? Ja onko se "normaali" ainoa oikea näkökanta, ja kuka sen määrittelee?

Kuuma urheilutoimittaja on töissä. Onneksi katsoin vähän, mitä heitin niskaani lähteissä. Ja punaisuuskin kun alkaa muuttua rusketukseksi, niin näytän jo ihan eri ihmiseltä, mitä talvella. Aurinkoihottuma tosin alkaa kiusaamaan taas, mutta bestiksellä on siihen joku hyvä lääke, mitä täytyy käydä ostamassa apteekista huomenna.

Toisen mantereen mies heitti eilen pari riviä meiliä. Siellä on täys tohina päällä, oli ollut juuri Montrealissa pelimatkalla ja ilmoitti, että joutuu ens torstaiaamuna lähtemään taas reissuun, ja palaa vasta lauantaina aamuyöstä. Mikä tarkoittaa, ettei kukaan ole mua vastassa lentokentällä, ja vietän juhannusaaton itsekseni vieraassa maassa.