Tää alkoi jo eilen. Karsee olo, ihan ku ois kuumetta. Hikoiluttaa, kurkkua kuristaa, nenä on tukossa ja ääni lähteny. Hain sitten vuoden e-pillerit ja koko kesän allergialääkkeet upteekista eilen - tadaa, 220 euroa. Melko kallista. Lisäksi kävin varaamassa itelleni uuden puhelimen kaupasta kun tolla vanhalla saapi heittää vesilintua, maksoin loppusumman lentolippuja ja shoppailin läjän alusvaatteita ja bikinit. Rahaa palo ihan sairaasti, vaikken mitenkään hällä väliä -asenteella ollut liikkeellä. Tapasin myös ihanan, ihanan, ystäväni, harmi vain että olin todella väsynyt ja tukkoinen, ja ilta jäi vähän kuin kesken.
Bussia odotellessani päätin soittaa Helsinkimiehelle. Hän oli oma kummallinen itsensä puhelimessa, ja lupasi yrittää kaivaa mulle aikaa jostain tällä viikolla. Vähän epäilen, että näin kävisi.
Hkimiehestä oppineena uusin dilemmani on, millä asenteella lähden toiselle mantereelle. Aina kun ollaan puhuttu puhelimessa, tiedän tarkalleen tilanteen. Ja se on, että siihen mieheen voisi rakastua ja rankasti. Noin, sanoinpas sen "ääneen". Se tekee itsestä kuitenkin huomattavasti haavoittuvamman, ja siksi tekisi toisaalta mieli suojella omaa särkyvää sydäntään, ja ajatella, että se on vain lomaromanssi. Toisaalta jos otan sen asenteen, saatan itse olla näkemättä, jos mies ajatteleekin eri tavalla. Hitto tää on vaikeeta. Ei pitäis ajatella koko asiaa, mut 2 kuukautta on kuitenkin melko pitkä aika, ja menetän sen takia parhaan palan Suomen kesää ystävien kanssa täällä. Lopputilannehan on, että tulen kotiin reissulta aivan rikki. Yleensä silloin, kun ei tiedä mitä odottaa, ei myöskään pety. Enemmän kuitenkin katuisin, jos en lähtisi. Kunpa toisen mantereen mieheltä tulisi vaikka meiliä tai jotain.

Kukaan ei voi hikoilla näin paljon kuin minä! Yök.