Ihmeellistä,
sade taukosi illasta. Eihän se ehtinyt tänään kastella kuin seitsemän
kertaa siirtyessä paikasta toiseen. Nyt on tältä keväältä Siperian
päässä kaikki oppilaat hoidettu kesälaitumelle, ja voi huokaista
helpotuksesta. Yleensä nämä oppilaat on muistaneet keväisin jollain
rehupuskalla, mutta huvittavaa kyllä, kummatkin unohtivat, että tämä
oli viimeinen tunti.
Tänään selvisi, etten saanut sitä sivuainetta, mitä toivoin saavani
palkkaluokan lisäykseksi. Toisaalta, kakkosvaihtoehtoni kattaa isoja
kirjatenttipaketteja, joten jääpähän aikaa gradun vääntöön. Haaveeni
saada paperit kolmessa vuodessa taitaa todella toteutua. Tuntuu
hurjalta ajatella, että vuoden päästä pitäisi olla kerjäämässä töitä.
Odotan sitä todella paljon, mutta se epävarmuus ahdistaa. Kunpa saisin
petrattua englantia kesällä, että olisi varmempi olo kielitaidostaan,
niin uskaltaisi lähteä kansainvälisiin hommiin, mikä on kiehtonut jo
pidemmän aikaa.
Toinen kummallisuus, joka kevään mittaan on näyttänyt pyrstöään, on
ajatus perheen perustamisesta. Ajatus puklaavasta vauvasta ei ole enää
niin etova, mitä vuosi takaperin. Mutta kenen kanssa lähteä siihen
leikkiin? Taitaa olla leikki kaukana.
Tampere soitti tänään. Haluaa kuulemma jutella, josko vielä voisi
yrittää ajatella lämmittää suhdetta. Uskomatonta. Johan siitä on vuosi
eikä se pääse tämän ajatuksen yli. Silti pidän tosi paljon siitä, että
hän on aina kannustamassa ja kehumassa (ei tosin yhdessäoloaikana
silloin) ja toki siitä tulee hyvälle mielelle, että saa kannustusta.
Vaan pitääkö siihen "tyytyä" jos tietää, että jotain parempaa on tuolla
ulkona? Vai onko se parempi mun nenäni edessä enkä mä vaan näe sitä?
Voi tsiisös. Meneepä henkeväks. Parempi mennä nukkumaan.
keskiviikko, 24. toukokuu 2006
Kommentit