Minä, yltiösosiaalinen kavereiden ympäröimä bilehirmu. Istun nyt perjantai-iltana kotona, enkä ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. Vajaa viikko ja pääsen Helsinkiin, helpotus!
Tää kaupunki on ankea. Ihmisten pikkusieluisuus saa pahalle tuulelle päivittäin. Ja kateus, se on pienten paikkakuntien ikuinen paha. Ajatella jos tänne joutuisi jäämään. Tulisiko itsestä silloin samanlainen?
Olen tietoisesti jättäytynyt monista opiskelijabileistä pois. Ei kiinnosta siinä porukassa örmyäminen ja seuraavana päivänä punasteleminen, kun on herännyt ties missä. Ne ajat tuli vietettyä Helsingissä aikaa sitten. Ei sillä että kritisoisin sellaista elämäntyyliä, kyllä se kuuluu johonkin nuoruuden kasvuvaiheeseen, mutta sitä ehkä vanhemmalla iällä on oppinut varautuneemmaksi, eikä halua itselleen kyseenalaista mainetta pienissä piireissä. Se näkyy nyt sitten, kun suurin osa on lähtenyt kotipaikkakunnille kesätöihin, ettei ne muutamat tänne jääneet ota yhteyttä. Tänäänkin olisi tehnyt mieli bisselle, mut ei täällä ole ketään sellaista, kenen juttuja jaksaisin kuunnella. Ankeeta hei. Ja omassa asenteessanihan ei ole mitään vikaa.
Ei mutta aikuisten oikeesti, kyllä tähän ikään mennessä on sen oppinut, että kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kaikkien tarvitse pitää minusta. Parempi ilman miestä kuin jonkun idiootin kanssa. Miksi kuuntelisin jonkun pölvästijuniorin finniongelmia vaan saadakseni oluen? Ei kai se alkoholistia tee, jos juo omalla sohvallaan oluen? (tosin piru vie, sellaista ei ole).
Fiksu menisi nyt nukkumaan jotta voisi aamusta lähteä lenkille ja aloittaa terveelliset elämäntavat noin kuudettasadatta kertaa. Minä luultavasti kaivan kätköistä tupakan ja menen polttamaan sen keittiön ikkunasta, mesetän helsinkiläisen ystäväni kanssa kahteen ja kuuntelen Nightwishiä.