Aikani painiskeltuani itsesaalissa ja surkutellen kurjaa eloa neljan seinan sisalla viikonloppuisin otin itseani niskasta kiinni ja listasin itseni viralliseksi deittaajaksi. Ensin tuli Joseph ja vei jalat alta. Mies oli komea mutta ulkokuori petti ja pahasti. Sain takkiini. Ex-tyttoystava olikin raskaana ja mina sain kenkaa. Sitten tuli Wes. Komea etelan mittakaavassa ja mukavakin, mutta tyhma kuin saapas. Muutamien treffien jalkeen totesin etta ei ja mies feidaantui itsestaan. Laitoin sahkopostia hanelle tuossa viikko sitten ja kyselin mita kuuluu niin han on tavannut kuulemma elamansa naisen. Onnea matkaan.

Mita jai kateen? James, Jason ja Christopher. Pienessa mielenhairahduksessa koeajoin Jamesin ja petyin pahasti. Jason on itseaan taynna ja sen pienet viirusilmat arsyttaa mua suunnattomasti. Christopher on jalleen kerran komea nallekarhu, mutta niin helvetin tyhma kuin olla ja osaa. Onko mun blondi tukka taas SE tekija, joka saa miehet luulemaan ettei mun paassa paljoa liiku vai annanko itsestani sellaisen kuvan. Moni nainen taalla pitaa mua tyhmana, kun en puhu englantia aidinkielena. Lisaksi joku saattaa pitaa mua eksoottisena ja sehan on kauheeta. Taalla kuitenkin kun on vaan yksi mies kahtakymmenta naista kohtaan. Tulevat tanne toisten laitumille syomaan vihreeta aidan toiselta puolen. Perkele.

James ilmestyi eilen Halloween bileisiin. Se naytti ihan joltain huumehorholta. Kaikki kattoi sita kieroon enka kehdannut edes esitella sita kelleen kun tajusin siina viinanhuurussa, etta mieshan on tays idiootti. Se on yrittany soittaa mulle koko paivan ja jattaa vihaisia viesteja vastaajaan ja tekstailee kuinka olen valehtelija ja annan ymmartaa enemman kuin ymmarran antaa. Olen ollut sikamies enka edes vastaa puheluihin. Jason tekstaili et millainen aikataulu mulla on talla viikolla ja Chris on yrittanyt soittaa kahdesti.

Istuin parvekkeella tekemassa pahoja ja totesin itselleni, ettei yksikaan naista urpoista ole mun aikani arvoinen. Miksi pitaa vakisin yrittaa saada aikaiseksi jotain parisuhdetta, kun oma sydan ei ole mukana toiminnassa?

Ehka virallinen deittaajan titteli ei sittenkaan ollut mun juttu. Tiedan etta olisin henkisesti valmis siihen ja silta tuntui Josephin kanssa kyhnottaminen, mutta ei naa muut hetkauta sitten millaan asteella.

Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Irtisanoa ne kaikki kerralla ja aloittaa alusta, tai jatkaa mita nyttenkin teen; tavata niita silloin kun se sopii mun aikatauluun tai kun kamppikseni kay hermoilleni ja tarvitsen pakopaikan kotoa. Vaan onko kummassakaan mitaan jarkea?!

Olen ollut kesalomalla nyt virallisesti kolme viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tein kamppikseni kanssa viikon reissun Washingtoniin ja sain mielenrauhan kaikesta, mita koin Virginian ajalla. Atlanta on edelleen ihana kaupunki ja koen taman omakseni. Paljon kummallisia ihmissuhdesotkuja liittyy tannekin, mutta missapa sita ei hampaankiristelya ja draamaa olisi. Lohdullisempaa on kuitenkin se, etta mulla on taalla April, johon voin luottaa kuin kallioon. Ei heilu eika kaadu vaan pysyy rinnallani. Oon entista kiitollisempi kaikista ystavistani ja mahdollisuuksista kokea elamaa.

Viime aikoina olen miettinyt, onko tama luksuselama kuitenkaan niin luksusta. Kieli sujuu ilman suurempia ponnistuksia, mutten kuitenkaan pysty antamaan itsestani 100% kuten tekisin Suomessa. Himoan tutkimustyota (enpa olisi uskonut sanovani moista viime kevaana), mainetta ja kunniaa. En tieda olisinko yhtaan enempaa kotonani jos asuisin nyt Suomessa. Opettajalehdestakin otettiin taas yhteytta, joko palaan pysyvasti Suomeen, etta saavat jutunaiheen tastakin opettajavaihdosta. Sovittiin, etta palaan asiaan kun olen taas asettunut Suomeen.

Mutta haluanko asettua Suomeen? Olen nyt todistanut itselleni, etta voin ja kykenen, pystyin muuttamaan vieraaseen maahan ja kommunikoimaan vieraalla kielella. Mita helvettia oikein haluan??

Tarkkailen 27-vuotiasta kamppistani paivittain. Hanella on pykalaa alempi koulutus, muutti suoraan vanhempien luota tanne, koskaan ei ole seurustellut paria kuukautta pidempaan eika ole juurikaan matkustellut. Seuratessani niita pienia virheita, mita han tekee ihmissuhteissaan tai valintoja miesten suhteen, naureskelen aaneen mutta mielessani mietin etta luojan kiitos olen jo elanyt tuon vaiheen elamassani ja tiedan, mita haluan.

Mutta tiedanko kuitenkaan? Juttelin eilen pitkaan Emman kanssa kun heitin hanet lentokentalle. Emma on 34-vuotias irlantilainen matematiikan opettaja. Han sanoi ettei koskaan ole nahnyt niin paljoa vaivaa tyon eteen, mita taalla kolme vuotta ollessaan, mutta tama elamantyyli on hanelle niin luksusta, etta sen eteen paiskiikin mielellaan vahan enemman toita. Mika tassa elamantyylissa sitten viehattaa? Asunnot on komeita ja uusia, talonyhtiossa on uima-allas ja kuntosali, vaatteet ja autot on halpoja ja ulkona syominen ja juominen halpaa. Kaikki nama on kuitenkin pinnallista ja pelkkaa materiaa.

Atlantassa voi olla juuri niin rajahtaneen nakoinen kuin Suomessa Alepan kassalle mennessa. Jos haluat saada huomiota ja mahdollisesti poikaystavan, on oltava timmissa kunnossa, kaunis rusketus, valkoiset hampaat ja aina hymyiltava. Atlantassa on kolme naista yhta miesta kohti. Vuokrattiin kamppiksen kanssa espanjalainen leffa, jonka puolessa valissa itkin krokotiilin kyyneleita, kun eurooppalaiset miehet osaavat pukeutua ja leikkia hiusmallien kanssa. Taalla paikallinen Bob saa aina huomiota, silla naisilla ei ole varaa valita.

Laihdutin taas itseni kohtuu hyvaan kuntoon. Itseni vuoksi tosin. Naytan hyvalta kuvissa ja vaatteet istuu paremmin. Altaalla makaamisen vuoksi kropassa on varia ja hampaat nayttaa valkoisemmilta. Voin fyysisesti paremmin ja jaksan enemman, mutta olenko yhtaan onnellisempi?

Koen kaikkia ihmeellisia tuntemuksia, kun tajusin, etta selvisin hengissa tasta vuodesta. Ensin nain painajaisia Suomeen menosta, nyt tuntuu etten jaksa odottaa, etta paasen halaamaan perhetta ja ystaviani. Normieinokin on Suomessa varmaan mun silmissa superkuuma, joten odotan etta paasen baariin nauttimaan silmanruoasta. Mita ihmetta ihmispolo oikein elamaltaan haluaa? Olla onnellinen, kai.

Lahden siis takaisin altaalle paahtamaan ihoa vahan lisaa. Sita ongelmaa kun ei Suomessa ollessa varmaankaan ole. Silti odotan ensi torstaita kuin kuuta nousevaa.

Oon nyt toista viikkoa ollut tosi maassa. En tajua mika mattaa kun mikaan ei mata enka ole matakseen kompastunut. Oon vaan kasittamattoman vasynyt koko ajan. Toita on jaljella kolme viikkoa ennen kesalomaa, ja se tuntuu ikuisuudelta. En jaksa panostaa opetukseeni enaa ollenkaan, vaan lasken paivien sijaan tunteja. Niin tosin tuntuu tekevan jokainen opettaja koulussani.

Kun kelaan taaksepain vuoden verran, pyorittelen silmiani. Tahan aikaan vuosi sitten napyttelin viimeisia sivuja graduuni, tein taysipaivaisesti toita opettajana ja juoksin jumpalla. Kesakuun alussa vietin valmistujaisiani, jotka oli loistobileet. Siirryin suoraan Alepaan kesaduuniin, jossa paiskin ylipitkia paivia koko kesan, jannitin paasya opevaihtoon ja lopulta vastaanotin paikan Virginiassa. Vietin muistaakseni kaksi viikkoa kesalomaa ja kihnutin kylki kyljessa kesakollien kanssa. Voe rahma. Tuntuu kuin siita olis ikuisuus.

Elokuun 20.pva laskeuduin Washingtonin lentokentalle, josta lensin Pohjois-Carolinaan orientointiin ja siita alkoikin sitten kolmen kuukauden helvetti. Helvetin paatyttya alkoi uusi tahtojen taisto lapi kasittamattomien kulttuurierojen. Kaikki on viimein asettunut uomilleen, mulla on mahtava kamppis ja alyttoman kaunis asunto, rahatilanne on kohta loistava kun vaihdan auton, futiksen peluu on nastaa ja kivaa liikuntaa... you name it. Vaan siita huolimatta huomaan olevani vasynyt. Henkisesti vasynyt tahan kaikkeen.

Ensi vuonna kaikki muuttuu. Ei tarvii enaa taistella olemassaolostaan. Vaan just nyt oon valmis kesalomalle.

Vittu et vituttaa.

Oletko koskaan katsonut peiliin ja miettinyt etta olenpas valkoinen? Puhuessani muksuille duunissa ajattelen jatkuvasti etta olettepas mustia? Kun menen shoppailemaan vaatteita, ajattelen toki etta onkohan tama merkki mahdollisesti vain mustille? Kun puhun Aprilin kanssa, toki mielessani vilkkuu etta oletpas puoliksi aasialaisen nakoinen.

Mita vittua?

Opin tanaan, etta rotukysymys on Atlantassa iso juttu. Kavin shoppailemassa mielestani makeita toppeja. Naytin ne Aprilille ja se totesi etta ei, palauta ne pois. Jos kaytat naita merkkeja, kerrot vastaantulijalle olevasi valkoinen huora joka panee mustaa miesta. Sulloin rievut vaatekomeron perukoille odottamaan Suomen kesaa.

Opin tanaan, mita termi 'black tax' tarkoittaa. Opin myos, etta minut luokitellaan etelan blondiksi. Olen tyhma kuin saapas, luultavasti juurikin college koulutuksen saanut isin rahoilla elava narttu.

Opin perjantaina, etta silla ei ole mitaan merkitysta, mista olen kotoisin. Olen kuitenkin samaa eurooppalaista perua, mita muutkin valkoiset Amerikassa. Hillary Clinton vai Barak Obama. Mulla ei ole mielipidetta.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja sen vaikutuksesta kulttuuriin. Koskaan en ole kokenut sita nain negatiivisena. Totesihan yksi duunikaverini mulle, etta 'ai se olit sina. Kun te kaikki naytatte ihan samanlaisilta'. Onhan meita kaksi valkoista eurooppalaista blondia duunissa.

Olen todella, todella arsyyntynyt enka tieda, oliko Atlanta sittenkaan mulle se oikea paikka. Oppia ika kaikki.

Kaapeliyhtio on sekoittanut muuten pakan. Yhtakkia olohuoneessa nakyy 116 kanavaa enka maksa edes puolista. En kylla aio mainita sanallakaan. On sen verran halvat kanavat.

Tana aamuna heraaminen oli jalleen yhta tuskaa. Valmistelin 10 minuutissa oppitunnin ja ajoin Suomikoululle. Vastassa oli ankean nakoista porukkaa. Eilen illalla oli yksi isa ajanut kolarin ja menehtynyt siina. Suremaan jai 6- ja 4-vuotiaat lapset seka vaimo. Ihme jos vetaa hiljaiseksi. Noiden yhteydenpito on kuitenkin niin tiivista. Ryhmani 15 lapsesta 6 saapui paikalle. Tunti oli kohtuullisen vetava ja ajoin tyytyvaisena kotiin.

Ajattelin torkkua hetken lisaa, silla illalla on vuorossa Atlanta Thrashersien peli. Onhan siella viela Kari Lehtonen maalivahtina. Huomenna mennaan opeporukalla Tallulah Fallseille picnicille ja patikoimaan. Olis vahan duunia koulunkin puolesta (oppilaiden huonon kaytoksen dokumentointia) mut ehka vaannan ne sit sunnuntai-iltana... hups.

Aurinko paistaa ja jengi huitelee t-paidassa ja shortseissa. En ihan noin lampimaks kuitenkaan tata ilmaa viela laskis, mut ihana se on!

Amerikkalainen juusto on ehka pahinta juustoa, mita on ikina syonyt. Ja sitten ne syo sita tikkuina, raasteena, salaateissa, leivan paalla... Voi aklotys. Opin eilen ensimmaisen Suomikoulun opetuskerran jalkeen, etta taalta saa Pandan lakuja, Oltermannia ja jos oikein hyviin valeihin paasee elakkeelle jaaneen tanskalaisen leipurin kanssa, niin se saattaa vaantaa ruisleipaa. Kehaisin sitten etta bestis tulee Vaasan ruispalojen kanssa maaliskuussa, et enkohan ma kesta siihen asti. Amerikkalainen leipakin on pahaa, ihan liian makeeta pullamossoa.

Maksaisin melkein mita vaan etta saisin nyt kunnon sunnuntaipullaa.

Inhoan sunnuntaipaivia. Olo on laiska ja vasynyt valmiiksi, kun tuli nukuttua pidempaan kuin normaalisti. Koko ajan odottaa vaan etta kello tulee tarpeeksi etta voi menna nukkumaan ja huomenna toihin. Taa viikonloppu on ollut ehka elamani lyhyin viikonloppu. Kiva puhua siita perfektissa kun kello on 14:17.

Taustalla soi Prince ja biisi 1999. 'Tonight we're gonna party like it's 1999'... Se oli uskomaton vuosi. Ja siita on kohta 10 vuotta. Sina vuonna tapahtui varmaan ihan yhta paljon kuin vuonna 2007. Taytyy varmaan tehda biisi muutaman vuoden paasta.

Koska paatin et tanaan, tammikuun 27.paiva alkoi kevat Atlantassa, alkaa myos paineet siita et pitaa laihtua, koska mitas jos paatan etta helmikuun 27.paiva alkaa kesa ja pitaa laittaa bikinit paalle??! En ole viela tarkalleen hahmottanut miten taa laihtuminen tapahtuu, mutta huomasin etta mulla on vatsalihakset sohvalla maatessa ja yskiessa FitTv:ta katsoessa. Se johtui tosin vain yskimisesta. Mutta ehka mulla on viela toivoa.

Atlanta on metka kaupunki mita deittailuun tulee. Ensinnakin havaintoni amerikkalaisista miehista sai vahvistusta pari viikkoa sitten jutellessani erittain tyttomaisen homppelin kanssa.

1) Amerikkalaisilla miehilla on joka paiva bad hair day. Ne ei vaan tajua etta siihen paahan voi laittaa esim. geelia, ettei se roiku miten sattuu.

2) Amerikkalaiset miehet ei osaa pukeutua. Lenkkarit baarissa tuo mieleen Suomen takapoheikot.

3) Syodessa on jopa suositeltavaa kayttaa haarukkaa ja veista. Toki hampurilaisten ja ranskalaisten syominen sormin baaritiskilla voi vedota johon naiseen... mut veikkaan et sen taytyy olla American woman...

4) Yleisesti kaikkia amerikkalaisia koskeva saanto ja viikon arsytys joka saa aikaan raivokohtauksia: MIKSI liikennevaloihin tullessa pitaa jarruttaa jos on vihrea valo????????????????????

Noniin. Takaisin deittailuun. Kauniita, laihoja (tyhmia kuin ellun kanat tosin) naisia ja tyttoja nakee mita hirveampien kundien seurassa. Jos kundi on sinkku, se on joko niin saalittava et kay yksin baarissa iskemassa yhden yon seuraa harvemmin onnistumatta, kamalassa tuubassa ja pussailemassa joka naista (en tajua miksi ne naiset pussaa takas?), tai isossa kundijoukossa horonaurun raikaessa. Olenkin paattanyt, etta voin kayda taalla baarissa, mutten 'silmat auki'.

Sen sijaan voisin saastaa muutaman kalorin mahaani ymparoivasta pelastusrenkaasta ja muutaman kaljan sijaan menna vaikka konserttiin tai kavelylle. Ainiin. Mut eihan taalla voi juurikaan kavella missaan. Jotain pitaa keksia, jotain muuta kuin baareilua ja huonoja tukkia. En tajua missa ne hyvat tukat kay.

Jotenkin ottaa niin voimille saada aikaiseksi paivitettya tatakin sivustoa, etta pistaa miettimaan, mita en halua alitajuisesti oivaltaa omien tekstieni kautta. Ehka niin paljon tapahtuu jatkuvasti, etten paase oikein karryille itsekaan.

Loysin siis itseni lopulta Atlantasta. Taa kaupunki on mulle kuin toinen koti, ja se rauha, mika sielullani lepaa, on jotenkin mielenkiintoinen tunne. Jos olen vasynyt, nukun. Jos huvittaa bailata, bailaan. Jos tekee mieli maata koko paiva sohvalla, makaan koko paivan sohvalla. Mikaan ei jyskyta takaraivossa, etta vauhtia nyt hommiin ja sassiin. Kamppa tuntuu nyt jo kodilta, mika tunne puuttui jatkuvasti Virginiassa.

Tyoskentelen ghetossa. Normiopetuksen lisaksi tyonkuvaani kuuluu tarkkailla, kayttavatko lapset samoja vaatteita useamman paivan tai viikon, tulevatko he kouluun ruhjeilla tai muuten vaan hadissaan. Muutamaa tapausta tarkkailen hieman laheisemmin, ja raportoin koululle heti jos naen jotain epailyttavaa.

Jos naen jotain epailyttavaa ja aloitan raportoinnin, olen kusessa. Vanhemmat saattavat uhkailla, useimmat kantavat aseita mukanaan, pimealla ei uskalla enaa yksin liikkua koulualueella jne. Homma menee siis moneen suuntaan. Niin pitkaan kuin oppilaat vaihtavat vaatteita edes muutaman paivan valein ja heilla ei ole isompia ruhjeita, suljen silmani ja olen neiti Opettaja.

Virginiaan verrattuna koulusysteemi on huomattavasti paljon enemman lahella Suomen jarjestelmaa. Kouluaikakin on sama. Ja kiitos jollekin ihmeelliselle voimalle oppikirjoista! Olen niin onnellinen voidessani kayttaa valmiita materiaaleja ja aivottomuutta luovuudessa.

Paatani on sarkenyt kaksi paivaa. Eilinen konsertti meni ihan harakoille, kun en jaksanut keskittya kuuntelemaan bandia joka oli jopa ihan ok vaan heratakseni tana aamuna puhelinsoittoon, etta vaarini on kuollut. Olen jotenkin hukassa ja tappelen itseni kanssa, haluanko lentaa hautajaisiin vai ei. Pitaisi tehda paatos aika pian... En tieda.

Nyt voisin viimein raahautua suihkuun, kello on jo jotain puoli nelja enka ole tehnyt mitaan tanaan. BRILLIANT!